Villasukat

Vaaka ottaa jatkuvasti vastaan uusia villasukkia. Koot saavat vaihdella vauvasta vaariin, sillä isoimmilla koululaisilla on aikuisen kokoinen jalka. Sukkien toivotaan olevan joko villaa tai sukkalankaa (esim. 7 veljestä). Myös puuvillaiset sukat käyvät mainiosti. Liitä sukkapari toisiinsa vaikkapa langalla niin ne eivät eksy toisistaan kuljetusten aikana.
Sukkia ottaa vastaan Saana Tuusulassa ja Helsingissä. Ota yhteyttä niin sovitaan tarkemmin toimituksesta.

Kaiken kaikkiaan Vaaka ry:n kautta on lähtenyt maailmalle kolmisen tuhatta sukkaparia ja lisäksi runsaasti villasukkia myös erilaisten keräysten kasseissa. Villasukanlämpimät kiitokset kaikille sukkia meille tehneille! Monta pientä varvasta on saatu lämmitettyä maailmalla teidän ansiostanne.

Vuoden 2010 isoin villasukkalahjoitus Vaakalta vietiin joulukuussa Lastenklinikan lasten syöpä- ja veritautiosastolle K10. 700 villasukkaparia pääsi perille ja osastonhoitaja lähetti hyvin sydämelliset ja iloiset kiitokset kaikille neulojille. Sukkia on toimitettu myös mm. noin 190 paria Libanoniin pakolaisleireille.

Otamme vastaan myös villalankaa. Suurkiitokset siis myös villalankoja lahjoittaneille yksityishenkilöille, ryhmille ja yrityksille!

Lisätietoja: Saana Sandholm, saana.sandholm(a)gmail.com